Dornoch!
Miten kiireinen matkani ensimmäinen viikko on ollutkaan! Päivät tilalla ovat olleet todella työn- ja leikintäytteisiä. Niiden päälle lähdimme Tatyn, toisen (saksalaisen) työntekijän, kanssa viikonlopuksi liftausreissulle Skotlannin pohjoisimpiin kolkkiin, joten en koe syytä moittia itsenäni laiskaksi kun en ole kirjoittanut täällä enempää. Lisäksi "bloggaamista" (what a horrid word!) on haitannut talon oikutteleva internet-yhteys. Järkähtämättömänä idealistina luulen netittömyyden kuitenkin luovan maatilakokemuksestani vieläkin autenttisemman, joten en oikeastaan ole ollut senkään takia kovinkaan pahoillani.
Viime tiistaina saavuin siis Mill Farm salaattitilalle, viivyttyäni ensin yhden päivän naurettavan herttaisessa Edinburghissa. Tila sijaitsee parin mailin päässä Dornoch nimisestä kylästä, johon en juurikaan itseasiassa ole kiireiltäni ennättänyt tutustua. Kipinän koko tälle mielettömyydelle sain kun kuulin Workaway.info nimisestä sivustosta, jossa pikkuapua tarvitsevat tilat, hotellit, B&B, jne. paikat voivat hakea työntekijöitä. Kaukokaipuusta kärsivät ja uusiin ihmisiin ja kulttuureihin kiinnostusta kokevat voivat sitten vastaavasti vastata ilmoutuksiin löytäkseen paikan, jossa pientä työpanostusta vastaan he saavat majoituksen ja ruuat. Oma diilini on työntekoa 5h x 5pv/vko.
Nukkumispaikaksi minulle osoitettiin yksi perheen monista asuntovaunuista. Se on oikein soma asumus ja kaikista parasta siinä on se, että se on kokonaan minun käytössäni. Kaksi muuta kaltaistani workawayeria jakavat toisen asuntovaunun, ja jos en käsittänyt täysin väärin he pitivät valintaani omia yksi vaunu itselleni sen sijaan kuin änkeä kolmanneksi heidän vaunuunsa outona.
Kuten sanottu, isäntäni ovat salaattifarmin pitäjiä. Itse salaatinkasvatuksen lisäksi he valmistavat ja myyvät salaatinkastikkeita ja pitävät pystyssä pientä n. 6 vaunun karavaaniparkkia. He omistavat lisäksi 3 koiraa, 3 ponia sekä ison lauman lampaita. Eilen utelin mitä he lampailla tekevät - niiden pito tuntui hieman oudolta, kun ottaa huomioon että perhe on vegetaarinen - ja sain vastaukseksi: "Nothing." Omasta mielestäni on hassua pitää lampaita lemmikkeinä, mutta on ihmisillä kummallisempiakin tapoja.. Ja on myönnettävä, että niiden läsnäolo tilan taustalla kyllä tekee paikasta vielä entistäkin hurmaavamman.
Maanantait ja torstait ovat siis omistettu salaatin leikkaamiselle ja pakkaamiselle. Nuo päivät ovat olleet kohtuullisen kamalia. Täällä viljellään todella montaa erilaista salaattilaatua, noin puolia en edes uskoisi salaatiksi. Heillä on pitkiä, ohuita, paksuja, värikkäitä, purppuraisia, pinkkejä, pilkullisia, pieniä ja yleisesti kummallisia lajikkeita. Tavallista tylsää lehtisalaattia heillä ei ole kuin pieni nurkallinen syrjäisimmässä kasvihuoneessa.
Käytännössä salaatinkerääminen tapahtuu yksinkertaisesti saksia ja käsiä käyttämällä yksi lehti kerrallaan. Työ käy todella selän ja jalkojen päälle. Olemme keränneet aamussa kolmeen pekkaan keskimäärin 5kg/kerta, mikä on todella paljon salaattia käsin kerättäväksi.
Kun olemme tarpeeksi kyykkineet aurinkoisella kelillä saunamaisissa olosuhteissa kasvihuoneissa - yleensä n. 2h - siirrymme pakkaamoon laittamaan löydöksemme laatikoihin ja nimeämään ne oikeisiin osoitteihiinsa. Tänään pääsimme lisäksi asettamaan etikettejä salaatinkastikepulloihin mikä oli oikeastaan aika hauskaa näpertelyä etenkin salaattipenkissä kykkimiseen verrattuna.
Työ on siis kaltaiselleni laiskimukselle jokseenkin raskasta etenkin kun ottaa huomioon, että salaatinleikkaus aloitetaan klo 6 jotta välttyisimme pahimmalta paahteelta. Oman vivahteensa työhön tuo se tosiasia, että saksalaisen ja erityisesti ranskalaisen kollegani englanti on ... vielä kehitysvaiheessa, joten erilaiset väärinkäsitykset ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Vaikka en uskonut sen olevan enää mahdollista, arvostukseni suomen koululaitosta kohtaan on jo viikossa noussut uusiin korkeuksiin!
Illat tosiaan kuluvat lähitienoilla kuljeskellessa, kuvaillessa ja ennen kaikkea perheen kersojen kanssa leikkiessä. En ole aikaisemmin oikein tehnyt tuttavuutta pienikokoisten lajitoverieni kanssa, joten olin hieman peloissani heidän armoilleen joutumisesta, mutta tähän mennessä olen nauttinut heidän seurastaan kovin. He ovat oikein reippaita, farmareitahan he ovat. Pieninkään, 6v. ei pienistä haavoista säikähdä, mikä on ihanaa koska niitä pihalla touhutessa tulee tämän tästäkin. Toivoisin heidän ymmärtävän, kuinka onnekkaita he ovat, kun saavat kasvaa maalla, leikkien heinäkasoissa ja riehumalla ympäriinsä lampaiden ja hevosten ja pienten villieläimien keskellä!
Pian on illallinen, joten lopetan jorinani. Perheen äiti ja ranskalainen tyttö ovat erinomaisia ruuanlaittajia, joten ruumiillisesta työstä huolimatta, pysynen lihoissani. Ainiin! Parasta koko paikassa taitaa olla se, että kerrankin en joudu mieltämään itseäni kummajaiseksi tai vaivaksi vain siksi että olen kasvissyöjä! Ruoka on lähes aina kokonaan vegaanista että taivaallista! Jeejee!
Ennen ruokaa taidan kuitenkin häätää koko kirjoitusprosessini ajan minua talon vastapäisessä kesämökissä, missä kirjoitan, häiriköineen kottaraisen (?) poikasen pois. Se oli täällä eilenkin ja hääsimme sen perheen nuorimman kanssa ulos. Poloinen on söpö pörrykkä ja piipittää tasaisin välein mikä tekee siitä samaan aikaan yhä söpömmän että ärsyttävämmän. Se kerkesi jo lentää näyttöänikin päin.
Siispä linnunpoikia ulosheittämään ja herkkupatojen ääreen! Bye! ->
Kommentit
Lähetä kommentti