Huomattavan sekasisältöinen mietintö

Pian, tarkemmin sanottuna kolmen tunnin päästä, lähden ensimmäiselle kunnolliselle seikkailulleni. Suuntana on Skotlanti, tarkemmin sanottuna sen pohjoisemmat ylämaat, minne olen pestautunut neljäksi viikoksi salaatinkerääjäksi eräällä tilalle.

   Alun perin tarkoitukseni oli suunnata Englantiin hiomaan aksenttiani hienostuneemmaksi ja oppimaan teenjuojaksi, mutta sattumusten kautta päädyinkin suuntamaan astetta pohjoisemmaksi, missä todennäköisesti opin puhumaan englantia jopa aikaisempaakin epäselvemmin sekä -vihdoin- juomaan viskiä. Varmasti voisi olla huonomminkin.

Koska olen laiska ja suurpiirteinen en ole juurikaan jaksanut tehdä valmisteluja matkaani varten. Siksi en nyt kirjoita nuoren naisen innontäytteistä selostusta kaikista niistä matkasuunnitelmista, joista todennäköisesti puoliakaan en tule tekemään. En myöskään aio kirjoittaa listaa pakkaamistani tavaroista, jotka itse asiassa joku taho on saanut minut markkinoimaan.

Oman elämäni erinomaisuuden korostamisen sijaan teen sen minkä osaan parhaiten, eli olen ärtynyt. 

Sanalla sanottakoon, että välillä kun pohdin ajatuksia, joita olen ajatellut, ymmärrän, että ulkopuolisen silmin niistä saattaisi tulla kuva, että olen pikkumainen ja katkeruutta pursuava olento. Se ei pidä, ainakaan täysin, paikkaansa. Omasta mielestäni olen todella usein keskimääräistä hyväntuulisempi ja toisinaan, oikeassa tarpeeksi humalaisessa seurassa, jopa kohtuullisen hauskakin.
   En vain näe mitään syytä vaivautua kirjoittamaan niistä asioista, jotka ovat jo ihania. Etenkään jos ne liittyvät omaan elämääni. Tiedän monia joilla on asiat todella kurjasti, joten miksi ihmeessä haluaisin tehdä heidän olonsa entistä kurjemmaksi alleviivaamalla sitä, kuin uskomattoman ihastuttavan hurmaavaa ja seikkailuntäytteistä oma maallinen vaellukseni on ? Ja toisaalta tiedän erinomaisen hyvin muutamankin kourallisen ihmisiä, joiden elämä on omaani paljon hienompaa ja mielenkiintoisempaa.

Ei, parempi on vain painaa leuka rintaan ja valittaa!

Mutta marisemisessakin on tietyt kultaiset sääntönsä. Kuten herrasmiesten sanonta kuuluu: ”Älä valita mistään, mille a) et voi mitään, b) et aio tehdä mitään.” Eli esimerkiksi huonosta säästä valittaminen, sen lisäksi, että se on oikeastaan aika mitätön asia edes noteerattavaksi (ellet satu olemaan ulkotöissä) ei ole suotavaa, sillä todennäköisesti et voi ilman ylikosteudelle mitään. 

   Toisekseen valituksensa olisi hyvä tähdätä asioihin, joihin on oikeasti jotain sanottavaa. Siis  epäkohtiin, joiden syistä (ja siten ratkaisuehdotuksista) on edes omasta mielestään verrattain varma. Meuhkaaminen esimerkiksi eurokriisin huonosta hoitamisesta on oikein hyvä ja kannustettava toimeliaisuuden muoto, mutta jos ei ole kykyä ehdottaa jotain konkreettisempaa kuin vaikkapa epämääräisesti viitata solidaarisuuteen ja reiluuteen, olisi ehkä parempi opiskella asiasta hieman lisää ja palata sitten paasaamaan. Moni asia on maailmassa huonosti, ja todella tarvitaan tahoja tuomaan vääryyksiä esiin, mutta yleisesti tunnetulla epäkohdalla jeesustelu ilman effortiakaan sen ratkaisemiseksi ei liene muuta kuin ns. leukojen loksutusta.

Tämän verbaalisen kiertopolun jälkeen kohdistakaamme katseemme erääseen tiettyyn ikävään asiaan, johon törmään lähes päivittäin.

---------------------------------------------

On hankala muotoilla tarpeeksi osuvasti sitä ärsytyksen määrää, jonka valtaan joudun, kun kuulen, - yleensä naisten - rinnastavan ulkonäköönsä panostamisen ”omasta hyvinvoinnista huolehtimiseksi”, ”itsensä hemmotteluksi” jne. tavoilla, joilla turhamaisuudensa vaaliminen kätketään terveydenhoidoksi.

Nykyään olisi sosiaalinen itsemurha sanoa olevansa pinnallinen tai hyvin ulkonäkökeskeinen. Jos ystäväni kertoisi menevänsä kampaajalle siksi, että toivoisi löytävänsä baarista helpommin miesseuraa (mikä siis hieman kärjistettyjä on asian laita), murtaisin kylkiluuni kaatuessani maahan räjähdettyäni nauruun. Sen jälkeen pitäisin ainakin tovin väliä ennen kuin tapaisin häntä uudestaan.

Olennaista tässä on se, että kauneudenhoitoon panostaminen on kiellettyä turhamaisuutta samalla, kun se on jokseenkin pakollista, jos haluaa tasoisiaan ystäviä ja edes illuusion menestyksestä. Itsekin käyn toisinaan suihkussa ja olen mieltynyt kauniisiin sukkiin. Mielestäni _kohtuullisessa_ itseensä panostamisesta ei ole kerrassaan mitään vikaa, jos se on rehellistä. Siis jos manikyyriin mennessä ihminen rehellisesti myöntää itselleen olevansa vain ja ainoastaan turhamainen, eikä lähde selittelemään asiaa jonkinlaisen epämääräisen hyvinvointifunktion kautta. 

Sillä ihan oikeasti, kuinka huonosti ihmisen on voitava, että ”hemmoteluna” pidetään esimerksi ihokarvojen vahausta, joka olisi varmasti keskiajalla mielletty kidutusmuodoksi?mBeen there done that, eikä koskaan enää! Tai pään kyllästämistä kemikaaleilla ja intialaisten lasten hiuksilla? Tai myrkyllisen geelin sulattamista kynsien päälle? 

Miksi olen tästä asiasta ärtynyt? Valheellisuus itsessään on tietenkin harmittavaa, mutta asiassa on muutakin. Nimittäin kun kauneudenhoito on muuttunut hyvinvoinnista huolehtimiseksi, seuraa ilmiselvästi tilanne, jossa kauneudenhoidosta vähemmän kiinnostunut (minä) alan näyttäää ihmiseltä, joka ei välitä terveydestään. Tämä on vastenmielistä, sillä se antaa minusta kuvan ihmisenä joka ei välitä itsestään ja se on todella harmillista. Minähän rakastan itseäni ja toivon itselleni kaikkea parasta! 

   Toisekseen ihminen, joka on alkanut uskoa, että hän on todella terve ja hyvinvoiva vasta sitten, kun on marinoinut itsensä kemikaaleissa, on todella umpikujassa. Hänen on pakko jatkaa rumbaansa, sillä muuten hän alkaa tuntea itsensä elämänhallintaongelmalliseksi ja pieneksi. Havainnollistaakseni pointtiani pyydän muistelemaan niitä krapulapäiviä, jolloin ei jaksa edes laittaa deodoranttia, tai vaihtaa sukkia tai vastaavaa. Surkea olo muuttuu yhä surkeammaksi muistaessa nämä laiminlyönnit. "Yyhyy, olen ihmiskasa!" 

Siksi, kehotankin itseään puunatessa muistamaan, että siinä ei oikeasti ole kyse muusta kuin ihmiselle ominaisesta turhamaisuudesta. Kun värjäät hiuksesi, ostat kauneusmömmöjä, laitat silikonit tai pigmentoit kulmasi, ei tapahdu mitään muuta, kuin että muutut eri hiusvärin omaavaksi, isompirintaiseksi tai tummepikulmakarvaiseksi. 

----------------------------------

Lopuksi haluan jokseenkin irrallisena asiana hehkuttaa bandiä nimeltä El Cuarteto de Nos. Luulen, että elämäni olisi huomottavasti tyhjempää, ellei minua muutamia vuosia sitten olisi johdatettu heidän musiikkinsa äärelle. Olin ajatellut perustaa kansalaisaloitteen heidän saamisekseen Suomeen esiintymään, mutta tämän vaikuttamismuodon osoittauduttua jokseenkin tehottomaksi, on minun alettava kehittelemään jotain ovelampaa juonta. 

Suositeltavia levyjä ovat Raro ja Bipolar. Jostain syystä niitä ei ilmeisesti kumpaakaan löydy enää Spotifyista. Aion kääntää jonakin päivänä kaikki heidän kappaleensa, ihan vain koska se on todella hauskaa. Ja toki toivon, että joku jossain saattaisi tykästyä heidän erinomaisiin teksteihinsä (joiden rinnalla omat tulkintani niistä ovat luonnollisesti varjoja vain!). 

Tämä kappale on levyltä Porfiado. Jossain määrin sen voisi luultavasti liittää tasa-arvoisen avioliittolain kohtaamille vaikeuksille, kai siinäkin on jossain määrin kyse sukupolvien välisestä matkasta. 

https://m.youtube.com/watch?v=BqkBwNm1l34

Kun olen iso

En halua valittaa juoruilemalla

Tai huomata itseäni parempien ympäriltäni kaikkoavan

En kieltää heijastusta peilissä

Tai antaa majapaikkaa kurtulle otsassa

En halua säilyttää niin monia salaisuuksia

Enkä joutua seuraamaan yhtä groteskia näytelmää

Kuten sitä missä olivat Montescot ja Capulet

En halua iässäsi olla aikani elänyt

Enkä kadottaa tarmoani tai puhua perusteetta

Miten ennen kaikki oli paljon paremmin

En halua tulla kotiin seonneena ja vihaisena

En halua uupua tehtävieni täyttämisestä

Kertsi:

Vaikka tämä on totta, se saattaa kirpaista

Minun on sanottava tämä, enkä nauti siitä.

Jos loukkaan, pyydän anteeksi.

  -Kun olen Iso, en halua olla kuten te.

En halua tehdä sinun virheitäsi

Tai uskoa että kaikki ovat huijareita

En halua niellä sinun arvojasi

Tai että kaikki päivät ovat toistensa toisintoja

En halua enkä voi hallita ärtymystäni

Enkä pantata tätä surua silmiini

Märkiin ja punaisiin, sameisiin ja väsyneisiin

En halua ryhtyä omiksi jäännöksikseni.

En halua vierittää syytä toisten niskoille

Kun kyse on omista vastuista ja velvollisuuksistani

Enkä halua yrittää jotain idioottimaisuutta

Vain koska en voinut tehdä sitä nuorempana

Kertsi

En halua olla kyvytön tuntemaan mielihyvää

Tai kivun vallassa vihata eilispäivää

En halua katsella vanhoja kuvia itku kurkussa

Tai alkaa vapista jonkun nimen kuullessa

En halua elää tätä kirottua elämää

Epäillemällä petosta ja luopumalla ilosta

Aiheuttaa mielipahaa muille olemalla muka täydellinen

Tai vaivaantua olemalla treffeillä yksinäinen

Kun sanon näin, on vaarana väärinymmärrys

En halua että tätä pidetään vain arvosteluna

Uskonkin että tämä on vain jonkinlainen julistus

Koska en ole varma haluaisinko, että olisit kuten minä

Loppuun kertsiä