If you can't get rid of the skeleton in your closet, you'd best teach it to dance!

Pian esittelen itse keksimäni kananmunanleikkurin, mutta sitä ennen vakavoitukaamme toviksi.

Kun tässä puhun 'naisesta' en tarkoita kaikkia naisia, ketään naista yleensä, eikä käsite sinänsä sulje miehiäkään pois.

Toukokuun HS Kuukausiliitettä lukiessani aamukahvini yritti tukehduttaa minut lukiessani pientä juttua siitä, kuinka nykyään on tavallista, että  missikilpailussa palkinnoksi saadaan rahoitusta kauneusleikkaukseen. Ilmiö oli minulle täydellisen uusi, sillä en juuri koskaan ole oikein innostunut missikilpailusta. Paljaita reisiä jotka kävelevät edestakaisin, hohhoijaa.

Kilpailun logiikka on mieletön! Kilpailijoita, siis kauneudestaan jo tunnustusta saaneita henkilöitä, siis kannustetaan sillä, että voittamalla he voisivat "parannella" itseään entisestään. Kuten jutussa joku oli missikandidaatti oli muotoillutkin, leikkaus on tie sopusuhtaisempaan vartaloon. 

   --> Elän maailmassa, jossa yleisesti kauniiksi todetut henkilöt ovat sitä mieltä, ettei heidän vartalonsa ole sopusuhtainen ja jossa heitä kannustetaan todella isoilla operaatioilla sitä tuunaamaan. Oiei..

http://www.hcplive.com/_media/_upload_image/plastic_surgery.jpg

Miksi tästä pitäisi olla huolestunut? Minuahan tämä ei koske, äkkiseltään saattaisi ajatella. Minä olen työllä ja vaivalla taistellut itselleni itsetunnon, joka ei perustu nenäni muotoon tai hinkkieni kokoon. Jos joku haluaa itseään leikellä, eihän se minun asiani ole, right? Tämähän on toinen hyvin yleinen ajattelutapa kaikenlaisista vaikeista asioista. Minun on aina ollut hieman hankala käsittää sitä. Sillä kaikista turmiollisintahan aina on epämiellyttävien asioiden hiljainen hyväksyntä. (natsit jne)

Minun mielestäni, jos toteaa jonkin asian olevan Väärin, niin on velvoitettu kykynsä mukaan promoamaan mielipidettään eteenpäin. Ei ärsyttävästi, vaan kuuntelevasti keskustelevasti, niin saattaa itsekkin oppia jotain. Tällä retkellä on mahdollista huomata olevansa täysin väärässä ja silloin muutettava suuntaa.
    Sillä vaikka elämmekin oman mielemme pikku maailmoissa, olemme kuitenkin loppuviimein sidottuja toisiimme. Se mitä minä teen vaikuttaa sinuun ja toisinpäin. Mitä me teemme vaikuttaa lapsiimme ja tosinpäin. Eli jos pesee kätensä maailmasta toteamalla: "Itse en kannata, mutta en halua tuomita ketään", on kuin veneilijä, joka katsoo veneensä uppoamista tulppa kädessään.

http://devpress.com/demo/insouciance/files/2013/01/little-girl-106912_1280.jpg

 

(Olen aina miettinyt, kuinka vakuuttavalta mahtaakaan lapsen korvaan  kuullostaa, kun äiti, jonka harrastuksena on "itsensä parantelu", lohduttaa tytärtään maailman murjoessa sanomalla: "Olet ihan hyvä juuri tuollaisena.")->

Mitä yritän tähdentää on se, että jos hiljalleen hyväksymme kauneusleikkaukset täysin normaalina toimenpiteenä - ilmiö, joka mielestäni on jo osin tapahtunut- on vaara, että käy niin, että niihin ryhtymätön koetaan jotenkin erikoisena, jopa uhkaavana. Verrataan vaikka deodorantin käyttöön. Sen käyttö on nykyään niin yleistä, että sen käyttämättä jättäminen herättää lähimmäisissä paheksuntaa. Ainahan sitä ei ole käytetty, eivätkä ihmiset silloin pitäneet mitenkään ihmeellisenä, että joku haisee hikiseltä. Ymmärtänette mitä haen takaa? 

Sillä en voi nähdä mitään hyvää maailmassa, jossa nätit ja älykkäät naiset suunnittelevat rahojensa tuhlaamista kauneusoperaatioihin. Olen joutunut kuuntelemaan monen, kaikilla mittareilla kauniin, naisen pohdintaa siitä, pitäisikö satsata lääkärin veitseen. 

Ja sitten mietitään, miksei naisia ole toimitusjohtajina!

Nimittäin tämä hiljalleen sisäistetty täydellisen kauneuden pakkopaita vie todella paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Jos naisella on koko ajan mielessään seuraava osa kroppaa johon paneutua, niin ei ole ihme, jos uutisten ja osakekatsausten lukeminen jää hieman vähemmälle. Samalla kun vielä tarvitsisi jatkuvasti dieetata, jumpata ja shoppailla. Ja kaikki se paha mieli, mikä syntyy, kun uudestaan ja uudestaan huomaa, ettei koskaan ole tarpeeksi! Se vasta syökin. 

Tekstistäni ei tullut niin jäsenneltyä, kuin olisin toivonut, mutta ei se mitään. Sellaista se on kun innostuu. Mitä halusin sanoa, on se, että on rohkeasti pyrittävä vastustamaan ajatusta, jonka mukaan itsetunto ensisijaisesti syntyy ulkonäöstä. Mielestäni tälläisen ajattelun huipentuma on missit, jotka tarvitsevat plastiikkakirurgiaa itseään parantelemaan.
 Jos 'minä' on rakennettu ulkoisten tekijöiden varaan, nyljetään ihmisiltä rahat pois turhien leikkausten, turhan kosmetiikan ja ylimääräisten vaatteiden muodossa: "Osta tämä, tai et ole mitään!". Pikemminkin pitäisi korostaa erilaisten taitojen ja kykyjen harjaannuttamista ja ensisijaisuutta suhteessa ulkonäköön. Sillä taistelu rumuutta vastaan on jo hävitty. Me kaikki vanhenemme halusimme tai ei. Ihomme rypistyy, aineenvaihduntamme hidastuu ja tissimme tipahtavat. 

-> Jos kauhistelet naisten ympärileikkauksia jossain toisessa maassa, käännä ensin katseesi omaan napaasi ja katso, ettet sorru moralismiin myötäilemällä samalla kauneusleikkauksiin kannustavaa kulttuuria.