Aloitin sohvaperunoinnin
En ole ikinä ymmärtänyt penkkiurheilua. Hyvällä tahdolla pystyn jotenkin käsittämään sen, että itse urheilun harrastaminen voi olla joidenkin mielestä nautittavaa. Hölmöä sekin toki on. Mutta se, että seuraa, kun joku muu viskaa palloa, pomppii tai ryntäilee! Täysin mieletöntä!
Toisinaan tunnen tiettyä onttoutta, kun kumikiekon päädyttyä maaliin näen ihmisten sydämissä repeävän riemun tai vaihtoehtoisesti maatmyyvän surun. Minun sisälläni ei tapahdu mitään pallon sujahtaessa koriin. Urheilumaailman ulkopuolellahan mikään ei sinänsä muutu, päättyippä kamppailu 1-3, 4-4, tai 0-2. Peli olisi voitu olla kokonaan käymättä, eikä kukaan huomaisi mitään.
Minusta on mukava tosin seurata urheilunystäviä lajiensa äärellä. Erityisen hauskaa oli seurata meksikolaisten kanssa jalkapallon maailmanmestaruuksia. Kysymykset elämästä ja kuolemasta olisivat vaikuttaneet arkipäiväisyyksiltä sen tunteilun rinnalla.. Lopulta kyse saattaa olla toiveikkuudesta: "Ehkä jonakin päivänä minäkin riemastun jonkun potkaistessa palloa!"
- - - -- - - - -
Mutta kuin saatumalta, rukouksiini vastattiin. En löytänyt vain yhtä vaan kaksi lajia, joiden seuraamisesta todella nautin! Pulssini kiihtyy, saatan hieman hikoilla, jopa kevyesti huohottaa.
Ensimäinen laji tulee Turkista. Kyseisessä lajissa yhdistyvät niin oliiviöljy, tervehenkinen kilpailumieli, nahkapöksyt, traditioiden vaaliminen kuin raitis ulkoilmakin.
Lajia hyvin valottava video
Wikipedian mukaan vuosittain järjestetty Kirkpinar -turnaus on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty urheilutapahtuma. Ensimmäisen kerran ne pidettiin 1362.
Seuraava laji mitä ajattelin alkaa aktiivisesti seuraamaan on sitä vastoin todella nuori. Siitä voidaan ilmeisesti kutsua calisthenics, mutta youtubesta löytyy videoita myös hakusanoilla street workout.
Lajin ideologia viehättää minua valtaisasti. Ideana on siis harjoittaa kehoa käyttämällä vain sen omaa painoa ja tekemällä uskomattoman näköisiä temppuja. Toisin kuin sukulaislaji voimistelu, tämä on erityisen katu-uskottavaa, sillä haalaritrikoita ei tarvitse käyttää. Harjoittelu ei maksa mitään, vaan harjoituspaikkoina käytetään mitä milloinkin, yleensä puistoista löytyvia leuanveto- ja dippitankoja. Pitkäjänteisyys ja ahkeruus ratkaisee!
Lisäksi itseäni miellyttää se, ettei calisthenics perustu ainoastaan ulkonäön muokkaamiseen. Pointtina on osata käyttää ruumistaan, mahtavat kropat ovat ikäänkuin sivutuote. Oikein voimaannuttavaa* ja mieltä virkistävää kaiken tämän fitness -intoilun keskellä.
Tämän voi myös nähdä yhteisöllisyyttä lisäävänä ilmiönä, sillä otetaanhan tässä kaupunkitilaa haltuun. Yhteisöllisyyden voidaan nähdä lisääntyvän myös ihmisten nettiin lähettämien motivaatio- ja neuvomisvideoiden kautta.
Calisthenics on vissiin lähtöisin Jenkeistä, mutta se on levinnyt ympäri maailmaa. Yllättävän paljon lajia tunnutaan harrastettavan, ainakin Youtuben perusteella pääteltynä harrastettavan Itä-Euroopan maissa.
Ainiin, videot tunnutaan järjestäen maustettavan erityisen hmm eeppisellä musiikilla.
Miehet ovat aika yliedustettuina lajin harrastajista, mutta naistenkin videoita löytyy koko ajan enemmän ja enemmän!
Taidettahan tämä on pikemmin kuin urheilua (mutta niin ne sanovat jalkapallostakin..).
* kamalin sana koko maailmassa
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12132927/?claim=x8nrrkajbrt">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Toisinaan tunnen tiettyä onttoutta, kun kumikiekon päädyttyä maaliin näen ihmisten sydämissä repeävän riemun tai vaihtoehtoisesti maatmyyvän surun. Minun sisälläni ei tapahdu mitään pallon sujahtaessa koriin. Urheilumaailman ulkopuolellahan mikään ei sinänsä muutu, päättyippä kamppailu 1-3, 4-4, tai 0-2. Peli olisi voitu olla kokonaan käymättä, eikä kukaan huomaisi mitään.
Minusta on mukava tosin seurata urheilunystäviä lajiensa äärellä. Erityisen hauskaa oli seurata meksikolaisten kanssa jalkapallon maailmanmestaruuksia. Kysymykset elämästä ja kuolemasta olisivat vaikuttaneet arkipäiväisyyksiltä sen tunteilun rinnalla.. Lopulta kyse saattaa olla toiveikkuudesta: "Ehkä jonakin päivänä minäkin riemastun jonkun potkaistessa palloa!"
- - - -- - - - -
Mutta kuin saatumalta, rukouksiini vastattiin. En löytänyt vain yhtä vaan kaksi lajia, joiden seuraamisesta todella nautin! Pulssini kiihtyy, saatan hieman hikoilla, jopa kevyesti huohottaa.
Ensimäinen laji tulee Turkista. Kyseisessä lajissa yhdistyvät niin oliiviöljy, tervehenkinen kilpailumieli, nahkapöksyt, traditioiden vaaliminen kuin raitis ulkoilmakin.
Turkkilainen öljypaini
 |
| http://palinstravels.co.uk/photogallery.php?id=2640 |
Lajia hyvin valottava video
Wikipedian mukaan vuosittain järjestetty Kirkpinar -turnaus on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty urheilutapahtuma. Ensimmäisen kerran ne pidettiin 1362.
Seuraava laji mitä ajattelin alkaa aktiivisesti seuraamaan on sitä vastoin todella nuori. Siitä voidaan ilmeisesti kutsua calisthenics, mutta youtubesta löytyy videoita myös hakusanoilla street workout.
Calisthenics
Lisäksi itseäni miellyttää se, ettei calisthenics perustu ainoastaan ulkonäön muokkaamiseen. Pointtina on osata käyttää ruumistaan, mahtavat kropat ovat ikäänkuin sivutuote. Oikein voimaannuttavaa* ja mieltä virkistävää kaiken tämän fitness -intoilun keskellä.
Tämän voi myös nähdä yhteisöllisyyttä lisäävänä ilmiönä, sillä otetaanhan tässä kaupunkitilaa haltuun. Yhteisöllisyyden voidaan nähdä lisääntyvän myös ihmisten nettiin lähettämien motivaatio- ja neuvomisvideoiden kautta.
Calisthenics on vissiin lähtöisin Jenkeistä, mutta se on levinnyt ympäri maailmaa. Yllättävän paljon lajia tunnutaan harrastettavan, ainakin Youtuben perusteella pääteltynä harrastettavan Itä-Euroopan maissa.
Ainiin, videot tunnutaan järjestäen maustettavan erityisen hmm eeppisellä musiikilla.
Miehet ovat aika yliedustettuina lajin harrastajista, mutta naistenkin videoita löytyy koko ajan enemmän ja enemmän!
Taidettahan tämä on pikemmin kuin urheilua (mutta niin ne sanovat jalkapallostakin..).
* kamalin sana koko maailmassa
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12132927/?claim=x8nrrkajbrt">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Kommentit
Lähetä kommentti